tiistai 28. huhtikuuta 2015

Joskus on kapuloita rattaissa enemmän kuin tarpeeksi

Ensimmäisenä parhaat uutiset! Hunnin morsmaikku-Tilkun synnytys lähenee. Maha on alkanut pyöristyä ja viime viikolla saatiinkin kuva äitikoirasta. Laskettu aika on toukokuun puolivälissä, eli lähellä aletaan jo olla. Jännää! :)

Tilkku ja masuasukit "viikko viis"
Minä meninkin sitten ja reväytin oikean reiden vajaa 2vk sitten. Elikkäs saikkua ja kepin kanssa könkkäämistä on ollut ihan riittämiin. Valitettavasti myös näyttää sille, että toipuminen vie oletettua pidemmän aikaa. :( Onneksi kävely ilman keppiä alkaa hiljalleen luonnistua ja oikeanlaisilla kipulääkkeillä on saatu kävelykin normaalimmaksi. En olisi ikinä uskonut, että väärä liikerata kipeän reiden takia aiheuttaa niin paljon harmia muuhun kroppaan. Huh! Onni on pätevät fysioterapeuttiystävät ja kinesioteipit. <3

Noh, Ninja on ainakin levännyt (lue: lomaillut) sitten lauantaina siintävään ensimmäiseen EVL-kokeeseen. Nyt tuleekin mun koiraharrastus "uran" ensimmäinen kerta, kun en odota tulosta. Treenaamatta ei meillä ole homma hanskassa, joten menemme lauantaina vaan tekemään hyvän mielen (maksullisen)kisa(treeni)n. Pelkkä osallistuminenkin on hienoa, jalka kun meinasi sotkea senkin.

Oman seuran tokokoe siirtyi "kivasti" päällekkäin meidän kevätleirin kanssa, joten se koepaikka sitten oli ja meni. Listaus on tehty ja yritettykin jo uusia koepaikkoja. Toukokuun loppu/kesäkuu luulisi olevan jo sellaista aikaa, että ykköstulos olisi realistinen tavoite.

jalat solmussa :P
toisia voi sentään kouluttaa yksijalkaisena ;)
Koirien onneksi lenkit ovat järjestyneet minun rampautumisesta huolimatta aika kivasti. Iso kiitos kaikille ihanille! Tässä kuvat punaisten kouvostoliitto-lomalta kera "harmaan isännän".

lenkille menijät
lenkiltä palaajat

Jotta elämä olisi mahdollisimman hienosti, meni äitini ruttaamaan autoni kuskin puoleisen nokan. 40v ajoa ilman peltivaurioita, niin pitihän se putki nyt katkaista huimasti ottaen osumaa hiekoitushiekkalaatikkoon peruuttaessa pihasta. Onneksi mulla on hyvä vakuutus! Ja onneksi vauriot saatiin sen verran "teippailtua" (ilman teippiä, tosin :P), että ajaa voi huoltoon asti. Ruttunenäinen paku pääsee huoltoon kevätleirin jälkeen, kun uudet osat saapuvat Ranskasta. 

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Jos onnistuminen ei ole tärkeää, ei tällöin mielentila ole oikea.

Ninjan kanssa treenit etenee ja ensimmäinen kokonaan kokeenomainen suoritus tehtiin pääsiäismaanantaina. Ja kyllä oli huisin jännää! :--) Jaoin aiemmin jo facebookissa pätkän, kolme ekaa liikettä. Instagramissa sitten tunnarista pätkän, koska se oli niin hiano! Tässä tää facessa jakamani video.



Oilin kommenttipaperit sisälsi paljon hymynaamoja. :) Yleiskommentit; koiralla hyvä fokus, sosiaalinen palkkaus ja teillä yhdessä The kupla! Oli kyllä tosi kivaa tehdä Ninjan kanssa, liikkeeissä alkaa olla jo osaamista ja voidaan keskittyä siis vaan pitämään hauskaa ja harjoitella taas kisakuplaa. Treenattavaa on vielä ihan teknisessäkin osaamisessa, paljon on tosin annettu "ikälisää" ja myönnytyksiä. Tavoitteenahan meillä on ainoastaan TVA ennen sääntömuutosta, joten turha kiinnittää huomiota epäolennaisuuksiin.

Koepaikkametsällä meitä on myös onnistanut ja jännitys alkaakin tiivistyä. Saa nähdä kuin oma pipo pitää ja kuinka paketissa saadaan homma vietyä kokeissa. Valvovia silmiä on myös luvassa, Korrille huomena ja Oililla käydään vielä kerran ennen koetta.

Ninja täytti tänään 9v. Miten aika juokseekaan, apua! Lahjaksi Nips pääsikin tänään ensimmäistä kertaa ulkokentälle tokottamaan. Tehtiin ruutua kahdesta eri suunnasta, ohjatun molemmat suunnat, jääviä rikotuin kaavoin, seuraamista ja tunnari. Eka tunnari sitten voittajan kokeen ulkona, tuulesta ja kasasta huolimatta oli ihan pro. Hieno Nips!

Ikä on vain numeroit, terveisin 9v pentukoira
Keskiviikkona Julle ja kumppanit eli Ninjan ekat lapset täyttivät kokonaiset 5v. Kuvien perusteella kaikki lapset ovat viettäneet kakkurikkaat juhlat. Onnea vielä kerran!

Torstaina ultra vahvisti tiedon, että Hunnin morsian Tilkku on tiine. Pieniä Hunniinoja putkahtaa maailmaan siis ensi kuussa. Niiiiin siistiä. :)))

Hunni pääsi verestämään muistojaan lasten kaitsemisesta pääsiäisenä, kun pieni käyttölabbis viihdytti meitä. Ei tartte kyllä yhtään ihmetellä Huun henkistä ikää, se on kyllä just sen 3kk. :--D Hunni pääsi myös opettamaan pennelille uimista, kun pätevänä löysi suolammen. Uimakausi siis korkattu myöskin pääsiäisenä!

Itä-Suomessa olikin jo paikoin ihan sulaa!


Lumet hupenee silmissä Lahdessakin ja kohta päästään vakkarimetsäänkin sulalle maalle

Mitenniin sukulaisia..? ;)

Hunni on päässyt nyt yhden kerran metsään hakuihin ja tämän perusteella onkin jo sotasuunnitelma luotu. Huisin kivaa, jännää ja mielenkiintoista. :)