torstai 29. tammikuuta 2015

Attitude is a little thing that makes a big difference.

Nyt eletään Ninjan projekti-kolmikirjaimessa kolmatta viikkoa ja hienoa on huomata, kuinka moni liike on edistynyt. :) Sunnuntaina on minun ryhmän kokeenomainen ja siellä olisi tarkoitus venyttää myös minun ja sukkajalan kuminauhaa. Liikkuri saadaan ryhmän ulkopuolelta, joten pääsen minäkin tohottamaan.

Tässä nyt näitä evl-juttuja treenaillessa on hyvin selkeästi tullut eteen, miten paljon palikoita ja erillisiä treenattavia asioita oikein onkaan. Ja miten jonkun ennen erittäin vahvan ajatuksen voi näköjään saada hyvin haudattua. Hyvä esimerkki tästä on ohjattu, jossa painotus on nyt ollut 90% merkille meno (varsinkin kesken liikkurin liikkeen) ja 10% suuntia. Merkkiä olen toki itsekin treenatessa vahvistanut vielä erilaisilla kapulanheittelyhäiriötreeneillä. Kapulaa ei ole koskaan päässyt tuomaan loppuun asti, vaan palkka suuntatreeneissäkin heti noston jälkeen. Tänään sitten oli vuorossa tämän vuoden ensimmäiset "oikeat" ohjatut ja olikin kyllä hämmästynyt ilme sukkajalalla. Siis mie saan hakea sen kapulan vihdoin? Kapulamaniaa on saatu hyvin häivytettyä ja merkin arvo on noussut hienosti. Treenit tuottaa tulosta, jes!


Ninjassa on vähän sitä vikaa, että ei aina malta kuunnella mitä sille sanotaan. On nimittäin paljon nopeampaa tehdä oman ennakko-oletuksensa mukaisen jutun. Ja kuinka tyytyväinen pieni koira itseensä voikaan tään jälkeen olla.. :) Kuuntelutreenejä ja keskittymisharkkaa tarvitaan siis hyvin paljon ja tulee muistaa ylläpitää sitä kauhun tasapainoa itsenäisyyden ja hallinnan välillä. 


Hunni mokoma meni liukastumaan hallilla treeneissä viime viikolla ja mitä ilmeisimmin venäytti oikean ranteensa. Kyllä hienosti tuli vedettyä herne neukkuun ja henkisesti hyperventiloiduttua tilannetta. Matkalla kotiin manasin itseni alimpaan h.. kuinka menin ja rikoin koirani treenatessa "jotain hiton merkin kiertoa". Onneksi kevennys meni nopeasti ohi ja kotiin päästyä autosta tuli aivan normaali koira ulos. Nyt kun koiraa on seurailtu ja mitään ei ole näkynyt, uskallan hieman huokaista. Toivottavasti selvisimme ohjaajan säikähdyksellä!

Hunnin osalta puuhaus hallilla on keskittynyt siihen itseensä eli keskittymiseen häiriössä, tokojuttuihin ja hyppy- sekä a-esteiden treeniin. Hunnilla kun on toko alokkaan hypyn treenaamisen myötä tullut mielikuva = hyppää ja käänny oikean kautta naama ohjaajaan mahdollisimman tiukasti. Nyt sitten rikotaan tätä kaavaa ja luodaan fokusta eteenpäin. Näinpä ollaan nyt otettu fokusta useamman hypyn kautta, tehty perussarjaa ja nyt uutena perussarjaa putken kautta ja palkaksi uudelleen putkeen.  A-estettä tehty agilityversiolla ja pyritään kertomaan Hunnille, että sillä on myös semmoinen petaali kuin jarru. Herkästi vaan sekottuu sen viereisen kaasun kanssa.. :P
Mitä sitä hidastamaan, kun voi vetää räkä poskella täysiä!

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Hunnille suunnitteilla pentuja

Vai voiko noin uroksesta sanoa?

Noh, enikeis, Hunnista siis kaavaillaan isää Foolproof K-pentueelle. Emä ja emän suku on minulle tuttu, joten mielenkiinnolla odotetaan mitä tuleman pitää. :) Toivottavasti juttu onnistuu ja vieläkin parempi, jos joku lapsista jää sen verta lähelle, että päästään näkemään.

Tässä kuva nyt viime viikonloppuna olleesta Lahti RN, jossa oli yksi tuon Hunnin kaavaillun morsmaikun ensimmäisen pentueen uroksista. Näillähän isä on siis Ninjan kautta sukua Hunnille.

Gere alias Foolproof Impressive Eagle, kuvan (c) Emma Tuominen

Gere 7vk iässä
 En onnistunut löytämään itseltäni "aikuiskuvia" näistä I-pennuista muista kuin Vinhasta (viime syysleirillä otettu). Leireillä menee aika niin treenatessa, ettei kuvia ennätä ikänä napsia. Pentukuvia sitten onkin 3vk ja 7vk iästä kaikista.

Vinha eli F. I Rest My Case

Vinha 7vk



Niin ja sitten tietty pikku-Huu <3








Suu täynnä = onnellinen pieni koira

perjantai 16. tammikuuta 2015

2014 takana ja 2015 jo käynnistetty

Taaksepäin mietintä ja uuden suunnittelu. :) Sitähän tämä tammikuu vähän tahtoo olla. Kerrataanpa hieman, mitä meidän viime vuoteen kuului.

- Hunnin nielurisahässäkkä vei koko ekan puolikkaan :(
- Hunnin selkä kuvattiin virallisesti ja niin oli (edelleen) kaikki nikamat oikein
- Hunnin näköttimet peilattiin terveiksi
- Ninjasta tuli mummo, eli Foolproof Jiit syntyivät
- Julle kävi treenilainassa, tuloksena HK1
- Sani täytti 13v ja kuukautta myöhemmin jouduin yllättäen viimeisen palveluksen eteen (kasvain)
- Julle kävi treenilainassa, tuloksena JK1
- Hunni palasi saikulta treenaamaan, rullailmaisun aloitus
- Ninjalta poistettiin äksidentissä murtuneet hampaat (pois tieltä esteet, kun mummo tulee! *tömps*)
- Hunnin kanssa PM TOKOissa 1-tulos ja luokkavoitto, joukkueellemme PM pronssia
- Julle tuli taas treenilainaan, tuloksena HK2
- Hunnin kanssa käytiin suorittamassa BH

Joulu vedettiin oikeen olan takaa lepiä ja kyllä oli sitten mukavaa! Tunnelmakuvia, vielä tälleen jälkikäteen sankareista.

Ninjalla on erioikeudet - kuten sohvalla nukkuminen "mummolassa"
Hunni aka tonttu

perhepotretti lumisateessa

Ninjan osalta vuosi 2014 oli ihan pelkkää mummoilua, ei tehty ajatuksella oikeasti mitään. Nyt sitten kuitenkin motivaatio projekti kolmikirjain vol.2 kohtaa heräsi, kun julkistettiin uudet muuttuvat TOKO säännöt. Elikkäs deadline on elokuulle ja siihen mennessä tarttis
a) opettaa EVL liikkeet
b) saada koepaikkoja
c) saada 3x 1-tulos

Näinpä mie menin ja liityin VAU:n riveihin ja ekan kerran käytiin hallissa 6.1. Treenisuunnitelmatkin on nyt luotu, kiitos kivojen valmennusten, joihin päästiin heti osallistumaan. Pieni toive olisi päästä ensimmäisen kerran koettamaan osaamista maaliskuussa. Katsotaan, onko kuinka realistinen toive osaamisen ja koepaikkojen irtoamisen kannalta.

tokokoira valmiina!
Nyt uudelle vuodelle suunnitelmissa on jatkaa treenejä Hunnin kanssa ja katsotaan, koska korkataan pk-kokeet ja missä lajissa. :--) Tälle vuodelle suunnitelmissa on myös LT (maaliskuussa) ja "mettämiehen sertin" haku näyttelystä. Lisäksi Hunnille on suunnitteilla isäkoiran virka.

Tälle vuodelle on suunnitteilla useampi leiri, koulutuspäiviä ja minulla on nyt kaksi ryhmää, joita vedän. Paljon kivaa ja mielenkiintoista siis luvassa!

perus lenkkeilyasetelma
tänä vuonna täytyy kuvata enemmän kuin viimevuonna, kerran tällasta alkaa olla laatu :--)