perjantai 16. tammikuuta 2015

2014 takana ja 2015 jo käynnistetty

Taaksepäin mietintä ja uuden suunnittelu. :) Sitähän tämä tammikuu vähän tahtoo olla. Kerrataanpa hieman, mitä meidän viime vuoteen kuului.

- Hunnin nielurisahässäkkä vei koko ekan puolikkaan :(
- Hunnin selkä kuvattiin virallisesti ja niin oli (edelleen) kaikki nikamat oikein
- Hunnin näköttimet peilattiin terveiksi
- Ninjasta tuli mummo, eli Foolproof Jiit syntyivät
- Julle kävi treenilainassa, tuloksena HK1
- Sani täytti 13v ja kuukautta myöhemmin jouduin yllättäen viimeisen palveluksen eteen (kasvain)
- Julle kävi treenilainassa, tuloksena JK1
- Hunni palasi saikulta treenaamaan, rullailmaisun aloitus
- Ninjalta poistettiin äksidentissä murtuneet hampaat (pois tieltä esteet, kun mummo tulee! *tömps*)
- Hunnin kanssa PM TOKOissa 1-tulos ja luokkavoitto, joukkueellemme PM pronssia
- Julle tuli taas treenilainaan, tuloksena HK2
- Hunnin kanssa käytiin suorittamassa BH

Joulu vedettiin oikeen olan takaa lepiä ja kyllä oli sitten mukavaa! Tunnelmakuvia, vielä tälleen jälkikäteen sankareista.

Ninjalla on erioikeudet - kuten sohvalla nukkuminen "mummolassa"
Hunni aka tonttu

perhepotretti lumisateessa

Ninjan osalta vuosi 2014 oli ihan pelkkää mummoilua, ei tehty ajatuksella oikeasti mitään. Nyt sitten kuitenkin motivaatio projekti kolmikirjain vol.2 kohtaa heräsi, kun julkistettiin uudet muuttuvat TOKO säännöt. Elikkäs deadline on elokuulle ja siihen mennessä tarttis
a) opettaa EVL liikkeet
b) saada koepaikkoja
c) saada 3x 1-tulos

Näinpä mie menin ja liityin VAU:n riveihin ja ekan kerran käytiin hallissa 6.1. Treenisuunnitelmatkin on nyt luotu, kiitos kivojen valmennusten, joihin päästiin heti osallistumaan. Pieni toive olisi päästä ensimmäisen kerran koettamaan osaamista maaliskuussa. Katsotaan, onko kuinka realistinen toive osaamisen ja koepaikkojen irtoamisen kannalta.

tokokoira valmiina!
Nyt uudelle vuodelle suunnitelmissa on jatkaa treenejä Hunnin kanssa ja katsotaan, koska korkataan pk-kokeet ja missä lajissa. :--) Tälle vuodelle suunnitelmissa on myös LT (maaliskuussa) ja "mettämiehen sertin" haku näyttelystä. Lisäksi Hunnille on suunnitteilla isäkoiran virka.

Tälle vuodelle on suunnitteilla useampi leiri, koulutuspäiviä ja minulla on nyt kaksi ryhmää, joita vedän. Paljon kivaa ja mielenkiintoista siis luvassa!

perus lenkkeilyasetelma
tänä vuonna täytyy kuvata enemmän kuin viimevuonna, kerran tällasta alkaa olla laatu :--)


Ei kommentteja: